Siirry sisältöön
Hiljaisuuden temppeli (Akka-Koli)
[]
0,00 € / 2 h

Kauppias

Retkipaikka Koli [email protected] +358407732442 Y-tunnus: 2398869-9 Kauppiaan ehdot

Yleistä infoa Hiljaisuuden temppelistä:

Mikäli paikka ei ole ennestään tuttu, on paikalle hyvä tehdä vierailu ja tarkastaa reitti

etukäteen. Reitti Akka-Kolilla sijaitsevalle Hiljaisuuden temppelille Kolin luontokeskus Ukolta ei ole

esteetön, vaan reitti on keskivaativa ja mäkinen, ja matkan varrella on kivikkoja, juurakkoja ja

kallioita. Matkaa Hiljaisuuden temppelille Kolin luontokeskukselta on yhteen suuntaan 500 m.

Kansallispuiston sääntöjen mukaan Hiljaisuuden temppelille ei voi kulkea moottoriajoneuvolla,

mönkijällä tai maastopyörällä. Reitti on osa Huippujen kierrosta ja tälläkin osuudella on

reittimerkintänä virallisissa opasteviitoissa keltainen ympyrä. Suosittelemme reitille sulan maan

aikana tukevia kävelykenkiä.

Heinä-elokuun vaihde on Kolilla vilkkaan sesongin aikaa, jolloin varsinkin Ukko-Kolin huippu ja

Huippujen kierros on ruuhkainen. Eniten kävijöitä on nimenomaan iltapäivästä. Mitään osaa

kansallispuistosta ei vihkimisen vuoksi voida sulkea retkeilijöitä, joten on syytä varautua siihen, että

alueella liikkuu muitakin vihkimisen aikana. Vihkimisen ajaksi vihkipaikan läheisyyteen voi laittaa

oman ständin, jossa kerrotaan vihkimisestä. Sitä ei kuitenkaan saa kiinnittää puihin vaan sen tulee

olla omilla jaloillaan seisova ja se on otettava mukaan tilaisuuden päätyttyä.

Talvisin Huippujen kierrokseen kuuluvaa reittiosuutta Hiljaisuuden temppelille tai Akka-Kolin

aluetta itsessään ei kunnossapidetä tai huolleta. Paikalla liikkuu kuitenkin paljon väkeä läpi talven ja

yleensä polut ovat talvisinkin tallautuneet avoimiksi. Myös Hiljaisuuden temppelin risti ja kivet

saattavat olla kinosten alla. Varautukaa siis siihen, että paikalla on lunta, jäätä ja hankalakulkuinen

polku - suosittelemme talvisin varautumaan liukkaille poluille nastakengillä tai liukuesteillä. Paikalla

kannattaa kuitenkin käydä ennen tilaisuutta vielä tiedusteluretkellä ja varata mukaan vaikka oma

lapio, mikäli paikkaa tai polkua haluaa tilaisuutta varten osittain avata.

Maastonkäyttölupa tapahtuman järjestämistä varten myönnetään seuraavin ehdoin:

Tapahtuma ei vahingoita tai häiritse luontoa eikä vaaranna alueen luontoarvoja.

o Eläimiä ei uhata tai häiritä tapahtuman aikana. Muun muassa tekniikkaan on

kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä tietyt valot ja äänet saattavat aiheuttaa häiriötä

eläimille. Suosittelemme välttämään äänentoistolaitteita kokonaan, mutta

tarvittaessa akustiset esitykset tai pattereilla toimivat äänentoistolaitteet ovat paras

vaihtoehto luonnossa.

o Kasveja ei uhata tai häiritä tapahtuman aikana. Myöskään kuolleiden pysty- ja

maapuiden käyttö ei ole sallittua, koska ne ovat monien eliöiden elinympäristöjä.

o Maapohjan ja -aineksen vahingoittaminen ja käyttö on kielletty. Esimerkiksi kiviä ei

saa kasata tai kerätä, eikä luonnon materiaaleista saa tehdä mitään rakennelmia.

Tapahtumalla on nimetty vastuullinen järjestäjä,

o jolla on velvollisuus huolehtia, että tapahtumaan osallistuvat noudattavat

Kolin kansallispuiston ohjeita ja sääntöjä,

o joka pitää huolta, että osallistujat pysyvät merkatuilla retkeilyreiteillä,

o joka pitää tapahtuma-alueen ja sen lähiympäristön siistinä tapahtuman aikana sekä

vie roskat pois välittömästi tapahtuman jälkeen,

o joka sitoutuu noudattamaan Retkietikettiä ja roskattoman retkeilyn periaatetta

(luonnossa liikkuja vie mennessään ne roskat, mitä toi tullessaan), ja

o joka vastaa tapahtuman turvallisuudesta; tapahtuma on järjestettävä niin, että siitä ei

aiheudu vaaraa osallistujille, sivullisille tai luonnolle.

Tapahtuman järjestäjän tulee ottaa huomioon muut alueella liikkuvat. Hiljaisuuden

temppeli on avoin luonnonpaikka, eikä sitä ei voi sulkea muilta liikkujilta.

o Järjestäjä voi tiedottaa tapahtuman luonteesta muille alueella liikkuville esimerkiksi

väliaikaisilla opasteilla. Nauhat tai muut kevyet merkinnät, joista ei synny roskaa,

ovat sopivia opasteita luonnossa. Väliaikaiset opasteet on kerättävät ja vietävä pois

alueelta välittömästi tapahtuman jälkeen.

• Järjestäjän tulee ilmoittaa mahdollisista muutoksista ennen tapahtuman alkamista Kolin

luontokeskus Ukkoon: [email protected] tai 040 773 2442.

Lisätietoja ja vinkkejä tapahtuman järjestämisestä luonnonsuojelualueella:

Juhlat luonnon helmassa - Opas tapahtumajärjestämiseen luonnonsuojelualueella