Go to content
4.-6.8.2023 Mustan Mäntyjärven kalastusleiri, Lieksa 330 €

Mustan Mäntyjärven elämykselliset kalastusleirit ovat luonnon rauhaa, leirielämää, luonnonmakuja ja tuoksuja, hiljaisuutta.

Viikonloppu etki Mustalle Mäntyjärvelle ja sen ympäristöön Lieksaan . Olit sitten kokenut kalastaja tai aloittelija, niin tämä kohde toimii sinulle varmasti.

Musta Mäntyjärvi on Kalastusretkien oma kalastuskohde, jossa uiskentelee paljon suuria haukia ja ahvenia. Ahvenille ja hauille on säädetty ylämitat, jotka takaavat että niitä järvessä riittää. Lisäksi käymme tutustumassa päiväretkellä Mustasta Mäntyjärvestä lähtevään Mäntyjokeen, josta tavoittelemme niin ikään haukea ja ahventa.

Ohjelma:

Lähdemme liikkeelle Joensuusta yhteiskuljetuksella 4.8. klo 14:30. Saavumme kohteeseen noin klo 16:00. Leiriytymisen jälkeen virittelemme kalastusvälineet, tutustumme alueeseen, kalastusvälineisiin ja kalastustekniikoihin. Tämän jälkeen  siirrymme kalastamaan kajakeilla.  Ennen melontaa pidämme lyhyen opastuksen kajakin hallintaan.  Kalastaa voi ohjatusti oppaan seurassa tai itsenäisesti oman osaamisen mukaan. Käytössämme on myös yksi soutuvene ja kanootti, jotka varattavissa nopeimmille.

Kalastuksen jälkeen on iltapala ja mahdollisuus saunoa telttasaunassa.

Teltassa nukutun yön ja aamupalan jälkeen vapaata kalastusta Mustalla Mäntyjärvellä. Lounaan jälkeen kasaamme kalastuskamppeet autoon ja hurautamme muutaman kilometrin päähän Mäntyjoelle. Mäntyjoki on Mustasta Mäntyjärvestä lähtevä pieni joki, jossa kalastamme virtavedestä, suvannoista ja lammista haukea ja ahventa. Jokiretki kestää max. 5 tuntia, jonka jälkeen paluu Mustalle Mäntyjärvelle. Iltaohjelmana päivällinen, vapaata kalastusta, kuikan laulun kuuntelua, ohjattua kalankäsittelyä, saunomista sekä iltapalaa.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen pakkaamme kamppeet ja lähdemme paluumatkalle

Majoittuminen kohteessa on omissa tai vuokrateltoissa. Leiripaikassamme on myös kota, jossa koko seurueemme mahtuu ruokailemaan ja pitämään taukoja. Kohteessa ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä, vaan leirissä asutaan eräilytunnelmissa.

Matkapaketti sisältää:
- kuljetukset Joensuusta
- oppaan palvelut,
- ateriat 2x illallinen, 1 x lounas, 1 x päivällinen, 2 x aamupala
- kalastuskajakkivuokrat
- telttasaunan molempina iltoina
- kalastusvälineet

Matkapaketti ei sisällä:
- kalastonhoitomaksua,
- telttaa, makuupussia, patjaa (omassa teltassa yöpymismahdollisuus ilman lisämaksua, meidän teltassa yöpymisen hinta alempana)

Retken kokonaishinta 330 €, varausmaksu 66 €.

Loppusumma veloitetaan laskulla, jonka eräpäivä on 14 vrk ennen retkeä.
Retki toteutuu kun ilmoittautuneita lähtijöitä on min 4 hlö.
Jos lähtijöitä ei ole tarpeeksi, siitä ilmoitetaan lähtijöille 4.7.2023 mennessä ja kaikki suoritetut maksut palautetaan.

Jos tarvitset lisäksi telttamajoituksen, veloitamme sen erikseen. Ilmoita siitä kuitenkin heti varatessasi. Hintamme ovat seuraavat:

  • vuokrateltta, yhteisteltta johon majoitamme retkeläisiä väljästi 25 € /hlö /  retki (voidaan varata kaveriporukalle oma)

  • riippumattosetti 30 € / hlö / retki (yöpymiseen, sisältää sade- ja hyttyssuojan)

  • makuupussi + patja 15 € / retki


Varaa telttapaikka tai majoittumissetti ilmoittamalla siitä Lisätietoja-kentässä!

Jokainen retkelle osallistuja vastaa itse sään mukaisesta vaatetuksesta. Mukana hyvä olla vedenpitävät kengät, vaihtovaatetta sekä pyyhe.

Vastuullinen matkanjärjestäjä:
Kalastusretket Joensuu
(Matexpro Oy: MJ322/21/Mj)
Y-tunnus: 3101488-6 
+358 44 010 1143
[email protected]
Matka- ja varausehdot